tiistai 17. lokakuuta 2017

Hivutukseen ja ampumahaavoihin kuolleita

Toisinaan näkee esitettävän, etteivät seurakunnat halua 100 vuotta nuorempia kirkonkirjoja julkisuuteen, koska vuonna 1918 tehdyt merkinnät ovat mahdollisesti ikäviä. Itse en ole väitteeseen koskaan oikein uskonut, sillä hävinnyt puoli oli vahvoilla isoissa seurakunnissa, joissa papit tuskin edes tunsivat tai tiesivät kaikkia laumansa jäseniä. Nyt monet seurakunnat ovat onneksi linjanneet, että haudattujen luetteloissa riittää lain vaatima 50 vuoden salassapito. Niinpä SSHY:n jäsensivuille on alkanut ilmestyä tuoreempia luetteloita.

Jo aiemmin ovat Tampereen seurakunnat sallineet kuolleiden luetteloiden tutkimisen mikrofilmiltä tuohon 50 vuoden rajaan saakka. Valitettavasti en tullut sieltä tehneeksi muistiinpanoja vuoden 1918 osalta. Sellainen muistikuva kuitenkin on, että siellä on vain todettu jonkun kuolleen vankileirillä tai taisteluissa ilman ihmeempiä kommentteja. SSHY:n hiljattain digitoimista haudattujen luetteloista näyttää muutamien Pirkanmaan seurakuntien (Mouhijärvi, Hämeenkyrö, Karkku) osalta kyllä puuttuvan alkupää eli suunnilleen vuodet 1915 - 1920 (tai 1930). Parkanon seurakunnasta 1918 on mukana. Seuraavassa siitä muutamia havaintoja.

Valkoisella puolella taistelleita löysin haudattujen luettelosta kaikkiaan kahdeksan. He olivat kaikki kuolleet taisteluissa tai niissä saamiinsa haavoihin. Mainittuja paikkoja olivat Epilä (Tampereella), Kyröskoski (Hämeenkyrössä), Tampere ja Pälkäne. Punaisen puolen väkeä oli kaatunut erityisesti Tampereen taisteluissa.

Kaikkiaan hävinneen osapuolen kuolleita oli laskujeni mukaan 33. Yli puolet heistä oli kuollut vankeudessa. Muutama lienee teloitettu. Ainakin yhdestä pakoyrityksestä ja yhdestä kuolemantuomiosta on maininta. Kaiken kaikkiaan tekstit ovat hyvin asiallisia ja yksityiskohtaisia.  Yleensä on mainittu kuolinsyy, paikka sekä se, keneltä tieto kuolemasta on peräisin.

Tiedän, että laskelmani poikkeaa Sotasurmat- projektin vastaavasta. Sieltä löytyy 53 Parkanossa kirjoilla ollutta. Ero selittynee minun tekemieni laskuvirheiden lisäksi yhdellä räjähdysonnettomuudessa kuolleella, vankileiriltä vapautumisen jälkeen kuolleella ja vasta myöhemmin tietoon tulleilla kuolemantapauksilla. Kenties jotakin löytyisi vielä, jos haudattujen luetteloa selaisi eteenpäin. Nyt lopetin vuoden 1919 loppuun. Rippikirjojen merkinnät ovat sitten tietenkin oma lukunsa. Niitä pitää odottaa vielä ainakin ensi vuoteen.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Vanhan keittokirjan ohjeita

Viimeksi ihmettelin, mitä mahtoivatkaan olla peltileipä, ankkurimehu ja buurilaiskahvi. Otetaanpa selvää, miten niitä valmistetaan. Peltileipä on jonkinlainen makea vehnäleipä, pullaksi taitaisin sitä luonnehtia. Vehnäjauhojen, sokerin, munien, hiivan, voin ja maidon lisäksi siihen laitetaan manteliseosta: manteleita, fariinisokeria, sulatettua voita ja vehnäjauhoja. Seos levitetään taikinalevylle ja koko homma "kypsennetään heti hyvässä uuninlämmössä". Mahdollisesti nimi tulee uunipellistä, jolle noussut taikina levitetään. 

Ankkurimehu aukesi huonommin. Siinä nimittäin tarvitaan ankkuriksi nimitettyä laitetta. Riipimättömät mustat ja punaiset viinimarjat sekä vadelmat pannaan hanalla varustettuun ankkuriin. Kiehuvaa vettä päälle niin, että marjat peittyvät. Kansi kevyesti päälle ja ankkuria pidetään muutama päivä tavallisessa huoneenlämmössä. Sitten ankkurin kansi tarkasti kiinni ja astiaa säilytetään kellarissa kuudesta seitsemään viikkoa. Lopuksi mehu siivilöidään pumpulin läpi pulloihin. Mielessä kävi viinin valmistaminen, mutta ei kai tässä siitä kuitenkaan ole kyse.

Entä buurilaiskahvi? Pannukahvia, jonka valmistuksessa käytetään myös kahvinselvikettä (pieni pala). Mitä lienee ollut, itse en sellaista lapsuudesta muista, vaikka pannukahvia olen monet kerrat valmistanutkin. Suolaa kai jotkut laittoivat, mutta selvikettä... Kahvia keitetään viitisen minuuttia ja annetaan sen jälkeen selvitä. Lopuksi kahvin sekaan vispilöidään kiehumispisteeseen kuumennettu maito. Määrät ovat erikoiset, vettä kaksi kupillista, maitoa viisi kupillista. Todellista maitokahvia. Mikä siitä tekee buurilaista? Viittaako nimi buureihin? En tiedä, kertokaa te, jos tiedätte.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Vanha keittokirja

Hyllystäni löysin keittokirjan, jonka olen joskus sukulaiselta saanut lahjaksi. Kirja on nimeltään Kotiruoka. Sen ovat toimittaneet Edit Reinilä, Sofie Calonius ja Valma Krank. Minun kappaleeni kuuluu neljänteen painokseen ja on ilmestynyt 1913. Ensimmäinen painos tuli viisi vuotta aikaisemmin. Kirjan on saanut lahjaksi isoäitini muutama vuosi ennen naimisiinmenoaan. On kirjaa käytettykin, mutta ei se mikään irtolehtipainos ole. Tällä kertaa pikaisia silmäyksiä opukseen. Joskus toisen kerran voisin yrittää tarkempaa analyysiä ruokakulttuurin muutoksista 100 vuoden aikana.

Kirjan rakenne on aika perinteinen, joskus 80-luvulla ostamani noudattelee melko lailla samaa kaavaa: leivonnaiset, aamiais- ja voileipäruuat, liemiruuat (keitot), lisäruuat liemiin, eturuuat, kasvisruuat, kastikkeet, jälkiruuat, kakut, juomat, säilykkeet, päivällisehdotuksia jne. Makkaran valmistusta ei 80-luvulla enää käsitelty eikä muistaakseni heinälaatikossa keittämistäkään. Toki olen molemmista aiemminkin kuullut. Voin käyttö tuntui olevan sata vuotta sitten runsasta.

Makea leivonnainen nimeltä peltileipä on ainakin itselleni outo.  Kun selasin aakkosellista hakemistoa, vastaan tulivat ankkurimehu, avenavelli, buurilaiskahvi, hirvensarvet, Jenny Lindin keitto, kaljakeitto, kaurakeitto, kuoriaiset, langonkakku, lumivanukas, lumivuori, norjalainen kaviaari, piikkisikakakku, saagokeitto ja vehnäsmaito. Enpä ole tainnut noista kuulla, saati että olisin itse laittanut. Ehkäpä seuraavalla kerralla esittelen teille niistä muutaman.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Suoniemi 1913

Lehtien parissa tänäänkin. Tällä kertaa löysin 20.1.1913 ilmestyneestä Kansan Lehdestä nimimerkki (?) Riitaniityn Esan kirjoituksen otsikolla Siuro. Kyseessä on lähinnä mielipidekirjoitus, jonka kirjoittaja nojaa omaan muistiinsa. Mielenkiintoista kuitenkin tietää, miten 1913 koettiin maailman (tässä tapauksessa Siuron) muuttuneen parissakymmenessä vuodessa.

Siuro on taajama, joka nykyisin kuuluu Nokiaan. Aiemmin se oli Suoniemeä ja hiukan Pirkkalaakin. Rippikirjoihin ilmestyi jossain vaiheessa 1800-luvulla Siuro såg. Kylä syntyi kosken ympärille ja sai rautatien myötä aseman. Myös laivat kulkivat kylään ainakin Mouhijärveltä ja Hämeenkyröstä. Vanhoja kyliä olivat kartanoiden ympärille syntyneet Kulju ja Kauniainen.

Esan muistin mukaan 1890-luvun alussa kartanoilla oli suhteellisen hyvinvoivia torppareita, jotka saivat käyttää myös metsää hyväkseen. Uusiakin torppia syntyi ja työtä oli myös kartanoiden palkollisille. Kirkkoveneillä kuljettiin Kulovettä pitkin kirkkoon sunnuntaisin eikä suuren maailman murheista välitetty. Idylliä?

Kirjoitushetken tilanteen  Esa näki synkkänä. Kartanot olivat joutuneet tukkiherrojen huostaan. Torpparien asema oli muuttunut epävarmaksi, heitä häädettiin kotikonnuiltaan. Torppien vanhuksia myytiin huutokaupalla hoidettaviksi ja nuori väki siirtyi "palkkaorjiksi" sahoille ja teollisuuslaitoksiin. Palstatiloja oli syntynyt, mutta tilallisten aseman kirjoittaja koki heikoksi, koska maan hinta ja korot olivat korkealla. Kuljusta oli lähdetty myös Amerikkaan. Kirkot olivat tyhjillään ja kirkkoveneet lahonneet. Tervein osa työväestä oli mukana raittiusyhdistyksen, työväenyhdistyksen ja osuuskaupan toiminnassa. 

Se, että Kansan Lehden kirjoittaja kehui yhdistyksiä ja moitti palkkatyöväen asemaa, ei yllätä. Sen sijaan vanhojen hyvien aikojen nostalginen esiin tuominen tuntui oudolta.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Hedvig - sukua?

Satuin huomaamaan Aamulehden kuolinilmoituksen 10.7.1918. Hedvig Ahlgren, os. Kellosalmi,  oli kuollut Orivedellä 86 vuoden kolmen kuukauden ja yhden päivän ikäisenä. Kellosalmi-nimisiä kuului sukuuni Orivedellä. Olisiko Hedvig kenties esiserkku? Jos ovat laskeneet iän edes suurinpiirtein oikein, pitäisi kastettujen luettelon kertoa hänestä lisää.

Aivan oikein, 7.4.1832 syntyi Oriveden Suomasemassa tyttölapsi, joka sai nimekseen Hedvig. Hänen vanhempansa olivat Kellosalmen lampuoti Pietari Samulinpoika ja tämän vaimo Hedvig Juhontytär. Itse asiassa muistiinpanojeni mukaan Hedvig oli sukua sekä isänsä että äitinsä kautta. Siispä selvittämään rippikirjoista vastasyntyneen myöhempiä elämänvaiheita.

Siellähän Hedvig oli, Kellosalmessa muun perheen kanssa, kävi välillä Tampereella, mutta palasi sieltä kotiin. 1858 hän avioitui Koivuniemen Tanhuanpään pitäjänsuutari Herman Adolf Ahlgrenin kanssa. Lapsia syntyi ainakin neljä. Asuinpaikka vaihtui Pappilaan, ja siellä Hermannista tuli lopulta torppari. Hän kuoli 1884. Hedvig, jota nyt rippikirjassa sanottiin Hetaksi, asui leskenä torpassa. Lapset muuttivat yksi kerrallaan pois. Heta eli 1900 - 1909 tyttärensä perheessä Pappilassa. Todennäköisesti myös viimeiset vuotensa, joiden rippikirjoja ei vielä pääse katsomaan. Esiserkun elämää selvitetty.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Karttoja Turussa

Nyt varmaan luulette, että teen sukututkimusta sinne tänne pomppien. Ei se ihan niin ole, enempikin innostun kirjoittelemaan näitä tekstejä sivusilmällä tehdyistä huomioista. Tällä kertaa kartoista, jotka tulivat esiin, kun tein Vakassa Turun maakunta-arkistoon kohdistuneita hakuja. On muuten Vakassa vielä tuolla nimellä. Ymmärtääkseni näitä karttoja ei ole digitoitu. Ellei niitä sitten ole myös Helsingissä niin, että ne olisi kuvattu siellä. Seuraavassa muutama sana kartoista.

Niiden aikaväli on 1625 - 1964. Ne kuuluvat Turun ja Porin läänin kartat ja piirustukset -kokoelmaan ja käsittelevät tiestöä, isojakoa, järvien ja koskien perkausta, yksittäisten tilojen tiluksia, taajamien kaavoja, ja löytyypä muutama nuotta-apajakarttakin. Mukana on myös rakennuspiirustuksia. Minua kiinnostaa tietenkin eniten, mitä löytyy vanhan Satakunnan nykyisin Pirkanmaahan kuuluvista alueista. No, ainakin Ikaalista, Hämeenkyröä, Mouhijärveä, Ylöjärveä, Nokiaa ja jopa Tamperetta. 

Joskus, kun aika riittää, voisin pyytää nähtäväksi vaikka Ikaalisten kauppalan kartan vuodelta 1858. Juuri tuohon aikaan siellä ei tainnut asua sukua, hieman myöhemmin kyllä. Kauppalan kartta löytyy myös vuodelta 1908, mikä sopisi itse asiassa paremmin. Myös Suomen postikartta 1911 voisi kiinnostaa, jos se on tarpeeksi yksityiskohtainen. Tampereen kehitystä voisi seurailla karttojen avulla. Ylipäätään jos tutkii entisen Turun ja Porin läänin alueita, voi kartoista löytyä mielenkiintoista lisätietoa. Tai vaihtoehtoisesti kuvitusta sukujulkaisuun.

perjantai 25. elokuuta 2017

Eräs vuosiluku ja esivanhempien ketjuja

Kun ajelin tässä yhtenä päivänä kaupungilla, kiinnitin huomiota kauniiseen kerrostaloon. Sen seinään oli maalattu vuosiluku 1922. Tämä sai ajatukseni liikkeelle, vaikka minulla ei ole tuohon taloon minkäänlaista yhteyttä. Mitä omassa suvussani tapahtui 1922? Isovanhempani saivat kolmannen lapsensa. Toinen isoäitini muutti Tampereelle. Siinäpä ne taisivat ollakin, jos pysytään suorissa esivanhemmissa. Vanhempani eivät olleet vielä syntyneet.

Kuinka paljon sukulaisia oli tuolloin elossa? Varmaan enemmän kuin nykyisin, sillä lapsiluvut olivat suuria. Ongelmana kysymyksessä on sukulaisuuden määrittely. Parempi kysymys voisi olla, kuinka pitkiä elossa olevien esivanhempien ketjuja tuolta ajalta löytyy. Minun kohdallani ketjut ovat kolmen sukupolven mittaisia. Vaikka siirtäisin vuosilukua niin, että vanhempani tulevat mukaan, ei tulos siitä muutu. Samanaikaisesti on ollut elossa vain kolme sukupolvea. Jos laajennan tarkastelua serkkuihin, pääsen neljään.

Olen toki nähnyt valokuvia, joissa on ollut neljä tai viisi sukupolvea samassa kuvassa. Se edellyttää yleensä, että nuorin heistä on vasta pieni lapsi. Lisäksi jälkeläisiä on useammassa polvessa pitänyt tehdä melko nuorena. Ja tietysti vanhimman on pitänyt elää aika iäkkääksi. Omalla kohdallani asia kaatuu siihen, että vanhempani olivat sisarussarjansa nuorimmasta päästä. Eivätkä isovanhempani aikanaan kiirehtineet naimisiin ja lasten tekoon.

Entä jos laskisin, kuinka monta esivanhempaa on ollut ylipäätään elossa sadan vuoden sisällä? Pääsin välille 11 - 17. Haarukka on iso, koska joukossa on yksi aviottomana syntynyt, jonka isästä ei ole mitään tietoa. Kaikki ovat jo manan majoille menneitä. Katoavaisia olemme.