keskiviikko 24. elokuuta 2011

Tampereen seutuja

Olen lueskellut yhtä sukuhaaraa tutkiessani Harjun, Ylöjärven ja Pirkkalan rippi- ja historiakirjoja. Näistähän Pirkkala on vanha emäseurakunta, muut kaksi sen kappeliseurakuntia. Kun Ylöjärven kappeliseurakunta muodostettiin, joitakin osia Harjun seurakunnasta liitettiin siihen. Niinpä Harjun Pohjankylässä asuneet sukulaiseni "muuttavat" yhtäkkiä Ylöjärven puolelle.

Seurakunnat vilisevät tuttuja nimiä: nykyisen Tampereen kaupunginosia. Aiemmin täyttä maaseutua. On Lielahtea, Pispalaa, Raholaa ja Kaarlaa. Myös Nokialta tuttuja alueita pääsee tutkimaan: Kankaantaka taloineen esiintyy rippikirjoissa, Wiikin kartano samoin. Pispalan historia on kaikille tuttu jo Lauri Viidan teoksista. Muiden kohdalla kehitys lienee ollut samantapainen. Asutus on levittäytynyt kartanoiden ja tilojen maille. Myös teollisuutta on syntynyt. Tampereen kaupunki osti Lielahden kartanon muistaakseni 1910. 

Kun noilla seuduilla ajelee, ei juuri tule ajatelleeksi, mitä siellä on ollut 200 vuotta sitten. Lielahden kauppojen keskittymä ei ole ollut siinä aina. Onko sillä kohtaa ollut metsää vai kartanon peltoja, sitä en tiedä. Sukulaiseni ovat kuitenkin niillä main torpissa asuneet ja kartanossa palvelleet renkeinä ja piikoina. 

 Lähde: Kalmbergin kartasto R III : List 8, www.vanhakartta.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti