torstai 22. syyskuuta 2011

Annan tarina

Anna syntyi 1775 Tyrvännöllä. Hänen isänsä oli rakuuna Matti Sunn Suotalan ruodussa. Perheessä oli kuusi lasta, Anna oli heistä nuorin. Matti sai eron sotilaan uralta 1779. Sen jälkeen hän lienee elättänyt perhettään torpparina. Vuoden verran perhe asui Kalvolan puolella, josta katosi jäljettömiin 1781. 

Seuraavaksi perhe löytyy Suoniemen Pakkalasta, jossa perheen poika - siis Annan veli -Tuomas oli rakuunana. Myös vanhemmat ja osa sisaruksista asuivat Suoniemellä. Anna lähti vuoden 1796 aikoihin Poriin. Hän oli piikana Porissa ja Ulvilassa. Hän sai 1803 pojan, jolle antoi nimeksi Kalle. Yhdessä he asuivat Porissa, piipahtivat välillä Suoniemellä ja palasivat taas Poriin. 

Anna ei ehtinyt nähdä Kallen kasvavan aikuiseksi. Hän vilustui ja kuoli 1816. Kalle palasi enonsa luokse Suoniemelle. Koska hänellä kuitenkin oli ikää jo 13 vuotta, oli pian edessä lähtö rengiksi läheiseen kartanoon.

Annasta halusin kertoa, koska hän tuon ajan tavalliseksi piikatytöksi liikkui melko paljon. Tyrvännön kirkonkirjat ovat sen verran puutteelliset, etten ole pystynyt selvittämään, oliko perheellä jokin kytkentä Suoniemelle. Se ei kuitenkaan ole Tyrvännön naapuriseurakunta. Suoniemeltä Poriin on tuon ajan teitä pitkin ollut matkaa yli 100 kilometriä. Mikä mahtoi saada Annan lähtemään juuri sinne, kun lähempänäkin varmasti piianpaikkoja oli?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti