keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Esteriä etsimässä

Esteri Matintytär syntyi Tottijärvellä 19.6.1819. Monien muuttojen jälkeen kadotin hänet lopulta muistaakseni Mouhijärvellä. Yllättäen hän tuli esiin taas Tottijärvellä ihan muiden henkilöiden vaiheita selvittäessäni. Siellä hän oli Tottijärven Huhtaan Runkan talossa piikana 1840. Hän kierteli eri taloissa palveluksessa eri taloissa, kunnes 1846 hänet oli merkitty muuttaneeksi Karkkuun.

Tästäpä seurasi uusi ongelma. Karkun emäseurakunnasta muuttaneiden luetteloa ei näyttäisi säilyneen vuodelta 1846. Suoniemeltä (joka siis oli Karkun kappeliseurakunta) sellainen on olemassa, mutta Digitaaliarkistossa niputettu samaan kokonaisuuteen aina vuoteen 1890 saakka eikä tietenkään verkossa luettavissa! No, Karkusta löytyy sentään muuttokirjoja, mutta niiden joukosta ei ollut Esterin muuttokirjaa. Piti siis valita, ruvetako selaamaan Karkun vaiko Suoniemen rippikirjoja. Päädyin Suoniemeen, koska se oli lähempänä Tottijärveä ja pienempi seurakunta. Otin riskin ja katsoin vain palvelusväen läpi. Siellähän Esteri oli, piikana Suoniemen Kuljun Stenin torpassa. 

Jälleen seurasi kiertelyä eri taloissa, kunnes 1848 hän muutti Pirkkalaan. Pirkkalasta muuttaneet löytyivät ja tästä eteenpäin Esterin jälkiä oli helppo seurata. Muutaman palvelusvuoden jälkeen Esteri avioitui 1861 Penttilän Kesolan torpparin Simo Juhonpojan kanssa. Simo oli leskimies ja hänellä oli lapsia edellisestä liitosta. Esterin kanssa niitä ei enää syntynyt. Simo kuoli 1868. Seuraavana vuonna Esteri avioitui toistamiseen. Tällä kertaa puoliso oli Penttilän Haukan entinen lampuoti Henrik Juhonpoika. Tämäkään ei elänyt pitkään, hän kuoli vuonna 1878. Ester eli Haukalla, kunnes rippikirjan mukaan 8.1.1898 kuoli 78-vuotiaana.

Paljon ehti Esteri tehdä työtä taloissa piikoessaan. Hän liikkui ainakin viiden seurakunnan alueella. Helppolla ei päässyt torpparin emäntänäkään. Jospa viimeiset vuodet lampuodin vaimona ja leskenä olisivat sujuneet leppoisammin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti