sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Aukko sivistyksessä

Löysin tänään taas uuden aukon sivistyksestäni. Karjalainen kulttuuri on minulle melko outoa, sukujuuriani ei tiettävästi sinnepäin mene. Kalevalaa olen toki koulussa lukenut, mutta 60-luvun tuulet olivat jo sen verran puhaltaneet, ettei sitä kovin keskeisenä pidetty. Niinpä olen sijoittanut viimeiset runonlaulajat jonnekin 1800-luvulle Elias Lönrotin aikoihin.

Tänään luin 18.3.1911 julkaistusta Aamulehdestä, että kaksi runonlaulajaa oli ollut Helsingissä esiintymässä. He olivat olleet Kalevalan päivillä ja jääneet niiden jälkeen esiintymään kouluissa, iltamissa ja muualla. Runonlaulajat olivat Iivana Shemeika eli Jehkin Iivana ja Iivana Onoila. Heidän seurassaan oli vielä kolmas mies, jonka nimeä ei kuitenkaan kerrottu. Juttu kertoi, että Jehkin Iivana oli yllättäen kuollut. Hän oli jo jonkun verran iäkäs, syntynyt 1841, mutta ei ilmeisesti ollut sairastellut.

Aina avulias Wikipedia tietää kertoa, ettei Iivana ollut mikään harvinaisuus. Runonlaulajia oli elossa vielä 1900-luvun alkupuolella ja kansanrunoja tallennettiin heiltä edelleen. Osa näyttää olleen myös itkuvirsien taitajia. Jotenkin hämärästi muistan itkuvirsiä kuulleeni 50- tai 60-luvulla radiosta. Satakuntalaisen lapsen korvissa ne kuulostivat varsin oudoilta. Paikallisesta kansanperinteestä (mitä se nyt sitten mahtaakaan pitää sisällään) taisivat pisimpään toimia kansanparantajat. Vielä isovanhempieni ikäluokka turvautui joskus heidän apuunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti