perjantai 31. elokuuta 2012

Rahalla saa ja hevosella pääsee

Olen ollut varsin tyytyväinen suomalaisiin digitoituihin sukututkimusaineistoihin. SSHY:n Digiarkisto on mielestäni varsin helppokäyttöinen. Toisinaan kuvien laadussa voi olla toivomisen varaa, mutta käyttöliittymän uusi mahdollisuus vaalentaa, tummentaa tai tarkentaa kuvaa auttaa ainakin jonkun verran. Paljon on aiemmin tullut pyöritettyä hädin tuskin lukukelpoisia mikrofilmejäkin. Digiarkistossa hienoa on indeksointi. Välistä tulee huokaistua, että onpas tämä helppoa nykyään. Jos indeksointi ei jokaisessa seurakunnassa ihan kaikkia rippikirjoja katakaan, saa indeksoiduista yleensä kuitenkin vähän apua. Kylien ja talojen järjestys on onneksi pysynyt aika samana siihen saakka, kun kylät laitettiin aakkosjärjestykseen. 

Usein olen käyttänyt Digiarkiston indeksointia apuna myös Kansallisarkiston Digitaaliarkistossa liikkuessani. Tämä on mahdollista, jos sama seurakunta on molemmissa. Kyllä Digitaaliarkiston vielä suurelta osin puuttuva indeksointi silti toisinaan ärsyttää. Olen kuitenkin yrittänyt muistuttaa itseäni mikrofilmien pyörittelemisen hitaudesta lisätäkseni hiukan puutteellista kärsivällisyyttäni. 

No, eilen oli SukuForumilla tieto, että Ancestryn sivuilla on väestölaskentatiedot vapaasti luettavissa (vaatii kuitenkin ilmeisesti kirjautumisen). Siellä on saatu myös vuoden 1940 väestölaskenta valmiiksi indeksoiduksi. Ja vau, sen käyttöliittymä onkin hieno, lisätietoa ja selvennyksiä saa näppärästi esille:

Kätevä on myös vasempaan reunaan ilmestyvä nimiluettelo silloin, kun sivua on vieritetty pitemmälle oikealle.

Kiinnostaisi tietää, miten tietokanta ja käyttöliittymä on tehty. Resursseja se lienee ainakin vaatinut. Hiukan kateeksi käy kaupallisia toimijoita.

Toivottavasti en nyt saa syytettä tekijänoikeuksien loukkaamisesta, kun esittelen blogissa näitä hienouksia. Mainostahan tämän luulisi Ancestrylle olevan. Ainakin valitsin tuohon muutaman tavallisen suomalaisen nimen, Maki- ja Hakala-nimisiä on Amerikassakin riittänyt. Kenenkään yksityisyyttä en toivottavasti näin ollen loukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti