maanantai 28. tammikuuta 2013

Vielä vähän taudeista

Aamulehdessä oli 1900-luvun alussa tapana kertoa, mikä kulkutautien tilanne kaupungissa oli. Niinpä lehti kertoi 28.1.1912, että sillä viikolla kulkutautisairaalan tulirokko-osastolta oli kaksi parantunutta päässyt pois ja kaksi uuutta sairasta otettu osastolle. Yhteensä potilaita oli 50. Kurkkumätäosastolle taas oli tullut 13 sairasta lisää. Kun kukaan ei ollut päässyt pois, oli potilaita kaikkiaan 18. Lavantautiosastolla taas oli 13 sairasta. Neljä oli viikon aikana päässyt pois, mutta kaksi uutta oli tullut tilalle. Muita osastoja ei mainita. 

Muitakin tarttuvia tauteja, ainakin hinkuyskää esiintyi epidemioina. Lehtitiedoista ei selviä, missä näitä potilaita hoidettiin, mikäli he tarvitsivat sairaalahoitoa. Kaupungissa oli myös yleinen sairaala, tuohon aikaan jo Kalevankankaan hautausmaan vieressä. Kulkutautisairaala puolestaan oli rakennettu 1895. 1900-luvun alussa se toimi Kaakinmaalla Klingendalin tehtaan naapurissa, missä sitä oli laajennettu 1910. Näiden lisäksi kaupungissa oli kunnallissairaala  ja mielisairaala Koukkuniemessä, synnytyslaitos, Finlaysonin tehtaan sairaala sekä yksityinen sairaala.

Tampereella esiintyi lavantautia ja koleraa epidemioina muutaman kerran 1900-luvun alussa. Yleisen puutteellisen hygienian lisäksi näiden aiheuttajina on mainittu Näsijärvestä puhdistamattomana otettu juomavesi. Jätevedet tiettävästi johdettiin samaan järveen luottaen virtaavan veden puhdistavaan vaikutukseen. Eipä ihme, että ajat olivat tautisia.

P.S. Aamulehden samassa numerossa jatkui maalaiskuntia esittelevä sarja. Tällä kertaa oli vuorossa Ruovesi. Kuvansa lehteen olivat saaneet mm. suntio Vilenius ja kanttori Peltonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti