keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Taavetti Turkuun tai sitten ei

Taavetti Matinpoika syntyi 1815 Vähä-Nyppelin talossa Mouhijärvellä. Vaikka hän oli talon toiseksi vanhin poika, ei isännäksi tai edes torppariksi pääsystä tainnut olla toiveita. Mieheksi vartuttuaan hän lähti veljiensä tavoin rengiksi lähiseudun taloihin. Viimeinen merkintä hänestä on Tupurlan Tomilta 1839. Sen mukaan hän on muuttanut Turkuun. Tässäpä on taas oivallinen paikka urputttaa Digitaaliarkiston aikarajoista. Mouhijärven muuttaneiden luettelo 1837 - 1890 ei tietenkään aukene verkossa. (Saatte kyllä ihan vapaasti käskeä minua kävelemään arkistoon.)


Turun seurakuntien muuttaneiden luetteloita toki on verkossa tuolta ajalta. Mutta mutta... Niistä ei löydy Taavettia, ei ainakaan vuosilta 1839 - 1841. Ei suomalaisesta eikä ruotsalaisesta seurakunnasta. Olen jopa ottanut huomioon sen mahdollisuuden, että patronyymi olisi jätetty pois ja hänelle olisi annettu sukunimi. Todennäköisintähän kai olisi, että Taavetti olisi mennyt Turkuun käsityöläisoppiin. Yksi aiempikin Turkuun oppipojaksi muuttanut minulta on kateissa Turun ajalta, vain poismuuttaessa annetun muuttokirjan olen löytänyt. Olisiko Turussa ollut joku erityinen tapa merkitä mestareiden oppipojat, joita kaupungissa riitti? Toisaalta, kun muuttokirjan kanssa kotiseurakunnasta lähti, piti kai oppipoikakin Turun kirjoihin laittaa.

Ehkäpä Taavetille on vain tullut mutkia matkaan. Jos oltaisiin 1800-luvun lopulla, tarkistaisin ensimmäiseksi Tampereen muuttaneiden luettelot. Vuosisadan alkupuolella ei Tampereen vetovoima vielä kovin paljon maaseudulla näkynyt. Olen tietysti Hiskistä katsellut Mouhijärven lähiseurakunnissa avioituneita Taavetti Matinpoikia, mutta oikein lupaavaa tapausta ei ole löytynyt. Joitakin olen tarkistanutkin. Laajempaa hakua ei Taavetti Matinpoika-nimiyhdistelmällä hyödytä tehdä. Taitaa olla Taavetin osalta tuumaustauon paikka.

2 kommenttia:

  1. Jos on todellista hinkua saada selvyys Taavetin kohtalosta, ajallisesti ei ole mahdotonta, että ratkaisu löytyisi vanhempien perukirjoista.

    (Että olisi hienoa, kun/jos perukirjoista saataisiin verkkoon kunnon hakemistot. Yksi SSHY:n aktiivi jakoi työn alla olevan hakemistonsa Kokemeäeltä ja heti huomasin asiakirjoja, joihin olisi pitänyt tutustua jo iät ja ajat sitten.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perukirjat tuolta ajalta on kyllä digitoitu, mutta ainakaan isä-Matin perukirja ei liene säilynyt, jos ei sitten ole aivan väärässä kohdassa. Ihan jokaista 1271 sivua en ole jaksanut käydä läpi. Olen sitä joskus muusta syystä etsinyt. Pitää vielä tarkistaa, olisiko äidin perukirja olemassa. Ja tietysti voisin poiketa arkistossa päätteeltä tarkistamassa, onko Taavetti merkitty poismuuttaneiden luetteloon...

      Poista