perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kaksi esi-isää Suomen sodassa

Viimeksi kirjoitin esi-isästäni sotilasYrjö Eenistä, jonka kohtalo taisikin selvitä. Hänen esivanhempiaan olen joskus katsellut, mutta kirjannut vain lisätietoihin, kun olen tuntenut liikkuvani vähän epävarmalla pohjalla. Ehkä pääsen nyt muutaman sukupolven taaksepäin, vaikka tuon ajan rippikirjat eivät ole erityisen tarkkoja ja niissä vilisee Yrjöjä ja jopa Yrjö Yrjönpoikia. Onneksi Viljakkala oli pieni saarnahuonekunta ja Yrjön kohdalla pääsee alkuun vain paria kylää selaamalla.

Näyttää siltä, että toinenkin esi-isäni seikkaili tuossa sodassa. Matti Heikinpoika Wass värväytyi reserviläiseksi Porin rykmentin Vesilahden komppaniaan, missä hän sai numerokseen 39. Hän näyttäisi olevan mukana sodan ajan miehistöluetteloissa reserviläisenä. Niiden mukaan hän on ollut mukana marssilla kotiin. Hiukan kiirettä pitää, koska hän avioitui Maria Matintyttären kanssa Tottijärvellä jo toukokuun lopussa 1809. Morsian on siis ollut valmiiksi katsottuna. Täytyy vielä katsoa miehistöluettelon tiedot uudemman kerran.

Osallistuminen sotaan selittäisi, miksi Matilla myöhemmin hänen asuessaan itsellisenä Hämeenkyrössä on toistuvasti rippikirjassa merkintä "njuter pension". Kuka eläkettä mahtoi maksaa? Jonkinlaisia sotilasvanhusten avustuskassoja perustettiin 1850-luvulla, mutta muistaakseni Matilla tuo merkintä esiintyy jo sitä ennen. Hän ei myöskään liene se reserviläinen Matts Wass, joka mainitaan Suomen Julkisien Sanomien luettelossa 1859. Lehdessä mainittu Matti kuului Ala-Satakunnan kihlakuntaan, johon en oikein saa sen paremmin Vesilahtea kuin Hämeenkyröäkään sijoitetuksi. Sitäpaitsi minun Mattini kuoli jo 1856. Tosin luettelossa on teksti "ovat saanu apua...". Olen joskus selannut kirjaa, joka sisälsi luettelon silloin elossa olleista Suomen sodan veteraaneista. Valitettavasti en muista kirjasta muuta kuin ettei siinä minun Matti Wassiani ollut. Hm, sekavaa...

Minulle oli uutta, että reserviläisiäkin joutui sotaan ilman, että heistä tehtiin sotamiehiä. No, miehistä kai oli pulaa. Niinpä siis toinen esi-isä, jo vanhempi ja perheellinen, kuoli sodassa. Niin kai voi sanoa, vaikka hän sairauteen kuolikin. Toinen nuorempi ja poikamies selvisi ehjänä kotiin. 

Tottijärven kirkko, joka tosin on valmistunut vasta sen jälkeen, kun Matti ja Maria muuttivat pois. Ehkä he joskus kävivät sitä katsomassa. Lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Tottij%C3%A4rven_kirkko_2012.JPG

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti