perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kanssa-asukas - osaomistajako?

Kun aika monta vuotta sitten törmäsin otsikon termiin, jäin ihmettelemään sitä. Taisi olla vanha rippikirja, jossa sana oli ruotsiksi, medåbo. Sittemmin titteli on tullut vastaan silloin tällöin, useimmiten pohjoissuomalaisissa kirkonkirjoissa, mutta muistaakseni myös niissä vähissä karjalaisissa, mitä olen tutkinut. Lupauduin tässä taannoin tekemään eräälle tuttavalle selvitystä hänen suvustaan ja huomasin, että termi on hyvä selittää.

Onneksi selittäminen hänen sukunsa tapauksessa on helppoa. Kyseessä on osaviljelijä. Pappi on oikein näteillä murtoluvuilla kirjannut näkyviin, mitä osaa talosta kukin osakkaista viljeli. Sikäli kun ymmärrän (en ole vielä ehtinyt tutkia), osakkaat eivät olleet ainakaan läheistä sukua toisilleen. Se, jolla viljelystä oli eniten, oli merkitty rippikirjassa isännäksi, toiset olivat kanssa-asujia. Nämä kanssa-asujat ja heidän jälkipolvensa näyttävät useasti myyneen omistuksensa (?) ja hankkiutuneen toisen talon isänniksi tai kanssa-asujiksi. Saa nähdä, pitääkö vielä kaivaa arkistossa esiin lainhuutoja ja mahdollisia kauppakirjoja. Onhan nimittäin mahdollista, etteivät kanssa-asujat lainkaan omistaneet tilan osaa, viljelivät vain. Mutta mikä heidät silloin erotti torpparista?

Ruispelto. Kuvaaja: Janne. Kuvalähde: http://www.flickr.com/photos/jannefoo/7832046346/
Olen nähnyt termiä käytettävän myös sisarusten asuessa tilaa yhdessä. Yleensä silloinkin yhtä on nimitetty isännäksi. Tässä liikun hiukan vaarallisilla vesillä. En nimittäin ole ottanut selvää, mitä lainsäädäntö on eri aikoina sanonut perimisoikeudesta. Käytäntöhän oli usein, että vanhin poika tuli isännäksi isänsä jälkeen. Säädökset muiden lasten perintöoikeudesta pitää joskus selvittää. Kyse ei tässä ollut pelkästään isännän naimattomista sisaruksista, myös perheellisiä kanssa-asujia oli. Myöhemmin tila saatettiin jakaa, mutta oli myös mahdollista, että kanssa-asujia ei jatkossa ollut, vaan yksi perhe hallitsi koko tilaa.

Minulla on hämärä mielikuva, että jokin sukututkimusopas varoittaisi tekemästä omistukseen liittyviä johtopäätöksiä kanssa-asujista. Pitääkin näköjään olla tarkkana, mitä tästä asiasta muille selvittää. Taas kerran blogitekstin kirjoittaminen paljasti aukon omissa tiedoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti