lauantai 21. syyskuuta 2013

Sarkaa ja verkaa

Sattumoisin törmäsin eräässä tekstissä käsitteeseen sarkatamppi. Tiesin, että sarka on paksu kangas, josta ennen tehtiin vaatteita.  Tiesin myös, että ennen vanhaan vaatteita tehtiin pellavasta ja villasta. Puuvillakangasta on ollut saatavana 1800-luvun alkupuolelta lähtien, kun alan teollisuus Tampereella aloitti toimintansa. Omavaraistaloudessa lähes kaikki - kankaatkin  - tehtiin itse. 1900-luvun puolella alkoi yleistyä kaupasta ostaminen, ensin kankaiden, sitten valmiiden vaatteiden.

Erilaisista pellavakankaista minulla on kokemusta. Pellavaisia pyyhkeitä ja pöytäliinoja kudottiin kangaspuilla. Itsekin olen nähnyt niitä (ja mattoja) tehtävän. Uutta oli, että myös villakankaita on kudottu kotona. Kankaasta ei kuitenkaan sellaisenaan valmistettu vaatteita, vaan sitä huovutettiin ensin. Paksuksi huovutettua villakangasta sanottiin saraksi, ja siitä tehtiin erityisesti takkeja ja miesten vaatteita. Ohuemmaksi käsitelty, lyhytnukkainen villakangas oli verkaa. Kuvaus tamppaamisesta ja kuvia kankaista on Keski-Suomen museon sivuilla.

Ohut verka on aikoinaan ollut arvokas tuote, jota on tuotu ulkomailta. Koroinen-verkkosivu tietää kertoa, että Turkuun perustettiin 1545 verkakutomo, jonka vanutusyksikkö sijaitsi entisessä myllyssä Halisissa. Muutenkin myllyjä on hyödynnetty villakankaiden huovutuksessa. Alussa mainitsemani sarkatamppikin sijaitsi myllyssä. Vesivoimaa käytettiin siis paitsi jauhatukseen myös huovutukseen. Sittemmin 1800-luvulla maahan syntyi useita verkatehtaita. Niistä useimmat ovat lopettaneet toimintansa. 

Kuvassa Hämeenlinnan verkatehdas nykyasussaan.Talossa on kulttuuri- ja kongressikeskus.  Lähde: wikimedia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti