perjantai 28. helmikuuta 2014

Syytinkiä ja ruodulla olemista

Viime päivinä on ollut juttua siitä, että lapset pitäisi velvoittaa vastaamaan vanhempiensa hoidosta. Mietitäänpä hiukan, miten asia aiemmin oli, kun siihenkin on keskustelussa vedottu. Oliko vanhassa systeemissä jotain epäkohtia, kun siitä kerran luovuttiin? Ei kai yhteiskunta ihan vain hyvää hyvyyttään ottanut huolehtiakseen vanhuksista? Tunnen parhaiten olot maaseudulla. Niinpä keskityn niihin.

Aika moni vanhus eli aiemmin syytingillä. Kun tila tai torppa siirtyi nuoremmalle sukupolvelle tai kokonaan ulkopuoliselle, kuului ehtoihin yleensä se, että aiemmalle omistajalle/vuokraajalle jäi asumisoikeus ja tietty tilan tuotteina maksettu eläke. Torppariajan lähestyessä loppuaan vastaavia eläkesopimuksia tehtiin myös torpparioikeuksistaan luopuvien kanssa. Viljaa, maitoa, voita, jopa viinaa näkyy joskus vanhoissa kauppakirjoissa. Ison tilan omistaja saattoi määrätä itselleen kaupan ehtona hyvät huoneet, pienessä torpassa oli tyytyminen johonkin nurkkaan. Taloudellisesti elämä oli syytinkiläisillä jollain tavalla turvattu. Kohtelu riippui sitten kokonaan nuoremmasta sukupolvesta. 

Miten se menikään se tarina puulusikasta? Tämä kyllä näyttää enemmän kauhalta. Lähde: wikimedia

Mäkitupalaiset ja talojen nurkkiin majoittuneet itselliset olivat heikommassa asemassa. Jos mäkitupalaisella oli naimaton lapsi, tämä saattoi hoitaa vanhempansa hautaan, kuten sanottiin. Monesti lapset kuitenkin lähtivät maailmalle, jopa Amerikkaan asti. Silloin vanhukset joutuivat usein lopulta ruodulle, myöhemmin kunnalliskotiin. Toki kuolema aiemmin korjasi ihmisen hyvinkin nopeasti. Jos hyvin kävi, niin ihan omassa mökissä. Kunnalliskotihoidon kustannuksia olen nähnyt köyhäinhoitolautakunnan perivän kuolleen hoidokin mökin myynnistä kertyneistä tuloista. Onpa 20-luvulla asustuskassalainan ehdoksikin asetettu, että äidin hoitokulut kunnalliskodissa pitää maksaa. 

Siinä mielessä ihmiset olivat tasa-arvoisia, ettei kovin kummoista sairaanhoitoa ollut varakkaammillakaan. Suurin ongelma lienee ollut syytinkiläisen tai hoidokin kohtelu. Ruodulla olijoilla se varmaan oli surkeinta. Jo kunnalliskodit olivat parannus, vaikka "vaivaistalojen" maine ei sekään kovin hyvä ollut. 

Miten sitten kävisi, jos lapset maksaisivat hoidosta? Eikö heidän pitäisi saada siitä silloin päättääkin? Syntyisikö silloin jotain surkeita loukkoja, jonne köyhimmät ja piheimmät toimittaisivat vanhuksensa? Ei, yhteiskunta vastatkoon vanhustenhoidosta. Jos sen varat eivät riitä, otettakoon riittävät maksut sitten niiltä hoidettavilta, joilla varoja on. Silloin lapsetkin tavallaan maksavat, sillä heidän perintönsä pienenee. Sen kestäkööt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti