perjantai 16. toukokuuta 2014

Vielä Historiallisesta sanomalehtikirjastosta

On vähän huono omatunto siitä, että poukkoilen sinne tänne digitoitujen lähteiden perässä. Äsken henkikirjoja ja nyt vanhoja sanomalehtiä. Pitäisi olla järjestelmällisempi. Toisaalta, kun lähteet ovat kaukana sijaitsevissa arkistoissa ja mikrofilmien lainaaminenkin maksaa, ei liene niin suuri synti edetä digitoinnin mukaan. Ainakaan tällaiselle harrastelijalle. Tässä vielä muutamia huomioita uudistuneesta sanomalehtikirjastosta

Vanhassa versiossa oli hakutuloksissa 500 osuman raja. Nyt se näyttäisi poistuneen. En kokeillut, suostuisiko järjestelmä tosiaan pyörittämään esille kaikki 457149 tulosta, jotka se väittää löytyvän, jos hakukenttään ei syötä mitään. Sen sijaan kokeilin joidenkin kuntien nimiä ja totta tosiaan tuloksia tuli enemmän kuin jaksoin tarkistaa. 

Aiemmin saattoi avautuvasta lehtien luettelosta poimia hakuun haluamansa. En ole varma, miten tämä pitäisi nyt tehdä. Julkaisupaikka voi toimia, jos haluaa vain tietyn alueen lehdet. Mutta miten etsisi uutisia esimerkiksi tunnetuimmista (lue tuntemistaan) työväenlehdistä? Useimpien nimen alussa toki on joko "työ" tai "kansan"  ja nämä alut syöttämällä saa jonkinmoisen luettelon. Silti lehdet joutuu nähdäkseni poimimaan yksitellen, mikä ei ole kovin näppärää.  

http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/379033#?page=4
Ilmoitus Aamulehden ensimmäisessä numerossa 3.12.1881


Mielenkiintoinen on uusi Leikkeet-osio. Leikkeiden tekeminen vaatii kirjautumisen, mutta niiden selailu ei. Ideana on, että löytäessään mielenkiintoisen jutun tai ilmoituksen vanhasta lehdestä, voi sen merkitä leikkeeksi tietysti asiasanoilla ym. tiedoilla varustettuna. Kun olen joskus aiemmin antanut palautetta sanomalehtikirjastoon, sain kutsun tämän leikesysteemin kokeiluun. Hetken aikaa olivat silloin auki myös vuoden 1911 jälkeiset aineistot, joihin ehdinkin tehdä monta leikettä. Kun ne menivät kiinni, minä nirppanokka lopetin leikkeiden merkitsemisen. Pitäkää leikkeenne. Nyt asiaa voisi miettiä uudestaan. En ole ihan varma, mikä leikkeiden suurin anti voisi olla. Ehkä se, että laajasta aineistosta voisi helpommin löytää kiinnostavia juttuja. Esimerkkinä vaikka se, mitä kaikkea Tampereesta on kirjoitettu. Vai sittenkin jakaminen somessa, kun kirjautuakin voi muuan muassa Facebook-tunnuksillaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti