maanantai 2. marraskuuta 2015

Ihan tavallinen Salminen

Evert Jaakko Isakinpoika syntyi Hämeenkyrössä 1853, hänen isänsä oli sieltä kotoisin. Evert oli isoäitini serkku, tosin tätä paljon vanhempi. Perheensä mukana hän muutti jo seuraavana vuonna Suoniemen Kuljuun. Isä työskenteli renkinä eri taloissa. Jossain vaiheessa hän oli myös Siuron sahalla töissä. Perheen asuinpaikka vaihtui usein talosta ja torpasta toiseen. Ilmeisesti perhe kuitenkin tuli jollakin tavalla toimeen, koska Evert lähti maailmalle vasta 17-vuotiaana. 

 Siuronkoski oli Evertille tuttu paikka. Silta tosin on 1900-luvun puolelta. Lähde: wikimedia


Seurasi vaihe, jolloin Evert kierteli renkinä eri taloissa Pirkkalassa, Hämeenkyrössä, Mouhijärvellä ja uudestaan Pirkkalassa, jonne hän tuli 1879. Ollessaan renkinä Pirkkalan Hyhkyn Mattilassa hän avioitui Matilda Kristerintyttären kanssa. (En oikein tiedä, millä nimellä Kristeriä on aikanaan kutsuttu, kenties Ristoksi? Vai onko se vasta uudempi nimimuoto?) Matilda oli kotoisin Ylöjärveltä. Lapsia alkoi tietysti syntyä. Kaikkiaan pariskunnalla oli yhdeksän lasta, joista neljä kuoli pienenä. Evert ja Matilda eivät ole saaneet osakseen mitään huomautuksia rippikirjaan, siinäkin suhteessa siis hyvin tavallista väkeä. 

Hyhkyyn kerran tultuaan Evert myös siellä pysyi. Hän oli ensin renkinä, mutta muuttui pian työmieheksi. Hän sai 1890 alkavassa rippikirjassa sukunimen Salminen. Ei kovin persoonallista, Salmisia näyttää olleen jo Hyhkyssä henkikirjan mukaan toistakymmentä. Perheen mäkitupa oli Mattilan talon vuokramaalla. Tuosta 1915 henkikirjasta näkyy, että  Evertin ja Tildan lapsista vanhin oli muuttanut kotoa pois ja yksi tytär oli lähtenyt Amerikkaan. Muut lapset asuivat vielä vanhempiensa luona. Henkikirja onkin sitten viimeinen lähde, mikä perheestä on käytettävissä. 

Hyhky on nykyisin Tamperetta. Se on suunnilleen Pispalan ja Epilän välissä. Tuohon aikaan se lienee ollut jonkinmoista Pispalan jatketta. Ainakin mäkitupalaisia oli paljon. Mahdollisesti Evert kävi töissä jollakin tehtaalla, niitä oli silloin Pispalassa useita. Saattoi hän olla Mattilan muonarenkikin. Evert ja Tilda tuskin ehtivät muuttua tamperelaisiksi. Hyhky liitettiin kaupunkiin 1930-luvun loppuvuosina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti