maanantai 14. joulukuuta 2015

Päätös tehtävä: Mikä pilvipalvelu?

On tullut aika tehdä jotakin sukututkimusohjelmarintamalla. Taannoin ongelmasta kirjoitinkin ja syksyn mittaan kiinnostukseni verkon kautta tehtäviin päivityksiin on vain kasvanut. Onhan aika hullua harrastaa jonkinlaista kaksinkertaista kirjanpitoa. Eli kirjata ensin tiedot arkistossa (yms) matkakoneelle paikallisesti ja sitten kotona syöttää ne sukututkimusohjelmaan. Pilvipalvelun valinta ei kuitenkaan ole helpppoa. Olen yrittänyt kahlata läpi palveluntarjoajien verkkosivuja (ylivoimainen urakka) ja erilaisia keskustelupalstoja. Järkevää vertailua en ole löytänyt, ehkä yhtä ruotsinkielistä blogikirjoittajaa lukuunottamatta. Yleensä keskustelu rönsyilee sinne tänne.

Olen saanut nyt aikaan jonkinlaisen testausjärjestyksen. Ensimmäiseksi testaan Geneanet-palvelua, koska siinä näyttäisivät oikeudet aineistoon säilyvän sukututkijalla. Jos se ei tyydytä, katson muita ilmaisia alustoja.  Jos niistä mikään ei vaikuta sopivalta, on siirryttävä maksulliselle puolelle. Seuraavassa tärkeimpiä testauskriteereitä:

  1. Tietojen tulee siirtyä gedcom-tietostona Sukujutut-ohjelman vanhasta versiosta ilman isompia ongelmia. Henkilöitä on tuhansia, joten mikään manuaalinen korjailu ei oikein tule kysymykseen. Tämä on ehkä tärkein kriteeri. 
  2. Omalla koneella pitää olla ohjelma, johon tiedot myös tallentuvat ja joka samalla toimii varmuuskopiona.
  3. Tietojen näkyvyyttä muille pitää voida helposti säätää. Tyyliin kuolleiden tiedot näkyvät kaikille, mutta vain itse voi muuttaa niitä. Elävien tai mahdollisesti elävien tiedot näkyvät vain harvoille valituille. 
  4. Tietysti myös  helppokäyttöisyys, käytettävyys ainakin windows- ja android-laitteilla sekä tulosteet vaikuttavat lopulliseen valintaan.


 Ihan tällaista ei kumminkaan tarvitse tulostaa. Ahnentafel of Sigmund Christoph von Waldburg-Zeil-Trauchburg, wikimedia
 
Toiveissa olisi, että joulunpyhien aikaan pystyisin ainakin tuon Geneanetin testaamaan. Jos lukijoiden joukossa on sen tai muiden alustojen käyttäjiä, kuulisin mielelläni teidän kokemuksistanne, erityisesti juuri noiden kriteerieni suhteen. 


4 kommenttia:

  1. Aikatavalla mainitsemillasi kriteereillä päädyin pari vuotta sitten kokoonpanoon jossa varsinainen data on ylläpidetty Legacyn ohjelmistolla. Siitä vien aika-ajoin datan Geneanetin sivustooni Gedcom tiedostona. Näin minulla säilyy paremmin kontrolli dataan ja samalla syntyy yksi varmuuskopio pilveen. Vietyä dataa voi halutessaan myös suodattaa eri kriteereillä. Eli koko pakettia ei tarvitse Geneanetissa julkaista. MyHeritaget ja vastaavat ei oikein olleet minun makuuni. Maistuvat lisäksi rahastukselta. Minulla on Geneanetista maksullinen versio. En nyt juuri muista mitä etua se tuo, mutta noin periaatteesta pitää hyvin toimivan palvelun kehittämiseksi antaa taloudellista tukea. Olen siis tyytyväinen ja suosittelen suunnittelemaasi pakettia. Sukujutut toimii Gedcom siirrossa varmasti aivan siinä missä Legacykin.
    Geneanetista on saatavilla myös älypuhelinsovellus jolla sukupuuta voi tiirailla vaikka sukuloitaessa.
    Tämän lisäksi kirjoitan blogia sukuajahistoriaa.blogspot.com jota täydentää FB-ryhmä https://www.facebook.com/groups/509281512580993/
    Näillä virityksillä vapaa-aika kuluu melkosta haipakkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse haluaisin tehdä ainakin tietyissä tilanteissa toisin päin. Eli syöttää tiedot vaikka puhelimella arkistossa pilvipalveluun. Sieltä ne saisivat mieluiten automaattisesti päivittyä jollain aikataululla omalla koneella pyörivään ohjelmaan. Voin toki tehdä muutokset siihen itsekin, kerralla tulee harvoin suuria määriä uutta tietoa.

      Maksamisesta olen samaa mieltä. En kuitenkaan haluaisi maksaa molemmista, siksi toivoisin, että pilvipalvelu tarjoaisi myös paikallisesti toimivan ohjelman. Onkohan Geneanetissä sellaista?

      No, kaikkea ei voi saada. Pitää kai vain testata, mikä parhaiten vastaa toiveitani.

      Poista
  2. Toisinpäin toteuttaisin tässä konseptissa homman siten, että päivitystiedot syötetään Geneanetissä pilveen varsinaisesta sukutietokannasta erilliseen "työversiokantaan" joka sitten tuodaan Gedcom-tiedostona paikallisen koneen varsinaiseen sukutietokantaan. Tämä puolestaan päivitetään Geneanetin sukutietokannaksi. Työversio kannattanee hävittää Geneanetista toimenpiteen jälkeen jotta pysyy selvillä mitkä tiedot on jo tuotu paikalliseen kantaan.

    Onhan tässä tietenkin manuaalisesti tehtäviä päivityksiä, mutta säästyypä ainakin tietojen uudelleen kirjoittamiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä. Yritän löytää aikaa kokeiluille.

      Poista