perjantai 22. tammikuuta 2016

Taas sukututkimusohjelmien parissa

Kuten olen kai aika monta kertaa selvittänyt, on varsinaisella kotikoneellani SukuJutut-ohjelman (ehkä 10 vuotta) vanha versio. Jo pitempään olen pähkäillyt, päivittääkö se uusimpaan versioon vai vaihtaako kokonaan toiseen ohjelmaan. Koneeni osoittaa selviä vanhenemisen merkkejä ja epäilen, ettei mahdolliselle uudelle koneelle ja uuteen käyttöjärjestelmään tämä vanha versio enää ongelmitta asennu. Voin toki olla väärässä. Asennus-CD minulla kyllä on tallessa. Uusimman version hankinnassa kaksi asiaa mietityttää. Toinen on hinta. 125 euroa on kuitenkin meikäläiselle jonkinlainen rahasumma ja päivityksistä pitäisi maksaa vielä erikseen. Toinen epäilyksen aihe on ohjelman esittelysivu. Testivoittaja 1999, demoversio 2009, esittelyjä vuosilta 2003 ja 2005, käyttöjärjestelmä Windows 95 tai uudempi! Eikös nyt olla vuodessa 2016.

Tein päätöksen, että testaan toisella läppärillä muita sukututkimusohjelmia. Siinä ei ole DVD-asemaa, joten kysymykseen tulevat vain verkosta ladattavat ohjelmat. Suljin heti pois muuhun kuin Windows-ympäristöön suunnitellut ohjelmat. En kerta kaikkiaan halua ruveta säätämään, tokko enää osaisinkaan. Ensimmäiseksi sattui silmään Suku Sampo-niminen ohjelma. Se on ilmeisesti aika harvan käytössä eikä sen kotisivuakaan ole helppo löytää. Itselleni se sattui silmiin yhdestä FB:n ryhmästä. Uudestaan en sitä nyt saanut esille. Latasin ohjelman sivulta. Kun ryhdyin siirtämään siihen SukuJutuilla tehtyä gedcom-tiedostoa, pysähtyi siirto 115 henkilön jälkeen. Latasinko sittenkin demo-version? Mielestäni en. Kiinnostukseni ohjelmaan lopahti siihen.

Lähde: pixabay

Nyt olen kokeilemassa Legacy-ohjelmaa. Senkin sain verkosta ripeästi asennettua ja myös gedcom siirtyi ilman ongelmia. Mitä nyt patronyymi tuli sukunimen jälkeen. Ohjelmassa on kielivalintana suomi. Olen selvillä ohjelman kytköksistä LDS-kirkkoon. Ohjelma kuitenkin toimii paikallisesti koneella eikä sen ymmärtääkseni pitäisi siirtää mitään verkkoon. Kuka tietää. Äkkiseltään ohjelma vaikuttaa monipuoliselta ja helppokäyttöiseltä. Kovin paljon en ole vielä ehtinyt sitä testailla. Kerron joskus myöhemmin lisää.

1 kommentti:

  1. Pähkäilen myös sukututkimusohjelmien kanssa. Mulla on ollut vanhassa koneessa Sukuohjelmisto 2004. Siis ikuisen vanha. Siirsin sitä uuteen koneeseen ja kuis ollakaan. Win 10 ja Xp kun ei ole yhteensopivia. Nyt etsiskelen uutta. Suku Sampo testissä. Ongelmia vanhojen gdb-tiedostojen siirrossa. Niitä henkilöitä on kerttynyt n. 3500 (muutama suku), joten ei kauheasti innosta alkaa siirtelee käsin tietoja. Suku Sampo tuntuisi ihan ok-ohjelmalta muuten. Sen löytää osoitteesta http://www.lahdenseudunsukututkijat.com/19698. MyHeritage muuttuu jossain vaiheessa maksulliseksi n. 90€/v ja en pidä oikein pivijutuista. Onhan se kätevää kun voi sukulaisten kesken kirjoitella sinne, mutta sitten pitää miettiä hyvin tarkkaan mitä sinne kirjoittaa.

    VastaaPoista