maanantai 7. maaliskuuta 2016

Papin säkki

Pohjaton kuin papin säkki, totesi vanha kansa (mikä se sitten ikinä olikaan). Iitin seurakunnan digitoituja asiakirjoja selatessani huomasin papiston saatavien kantokirjat. Jos oikein ymmärrän, on kyse papiston palkoista, joita seurakuntalaiset maksoivat elintarvikkeina ja muina tuotteina. Luetteloita on digitoitu kahdelta jaksolta, 1846 - 1854 ja 1855 - 1871. Niissä käydään talot ja torpat kylittäin läpi. Maksoivatko esimerkiksi käsityöläiset palkkaa rahana, ei noista luetteloista selviä. 

 
Katsotaanpa sitten Sääskjärven kylän yhtä taloa ja torppaa hiukan tarkemmin. Tilallinen Taavetti Juhonpojan leski Eeva Taavetintytär viljeli yhtä kylän taloista. (Tila, Kauppila eli Heikkilä, oli ilmeisesti jakautunut useampaan osaan, sillä siinä oli useita isäntiä). Rippikirjassa perhe näkyy tässä. Tilaan on liitetty määreet 1/9 manttaalia, 5/12 äyriä(?) ja 7 kappaa. Viimeksi mainittu näyttää olevan papistolle luovutetun viljan määrä. Jos oikein tulkitsen sarakkeiden otsikot, niin papin säkkiin laitettiin ruista, ohraa, kauraa, herneitä, voita, villaa, pellavaa, lihaa, leipää ja rautaa. Viimeksi mainitun edessä on tyhjäksi jäänyt sarake, mahdollisesti humalaa. Kaiken muun ymmärrän, mutta tuo "Malm" ihmetyttää. Aika hyvin näyttää Eeva velvollisuutensa täyttäneen. 

Torpparilta ei edellytetty yhtä paljon tuotteita kuin tilalliselta. Esimerkkisivulla kaikki ovat torppareita ja kaikki näyttävät luovuttaneen vain viljaa. Yksi torppa  ei ole maksanut mitään. Siinä onkin huomautus sotilastorpaksi muuttumisesta. Oliko sellaisia vielä 1800-luvun loppupuolella? Tuomas Juhonpoika Ekholm näyttää siirtyneen pois torpasta 1860-luvun alussa. Hänestä tuli muonatorppari. Torpassa asui myöhemmin lähinnä kirkonköyhiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti