maanantai 12. syyskuuta 2016

Onko näitä muualtakin?

Digitaaliarkistossa satuin huomaamaan Viipurin tuomiokirkkoseurakunnan arkistoon sisältyvät hautasijapaikkojen luettelot. Ilmeisesti melko hiljattain digitoituina. Itselläni ei Viipurissa ole tutkimuskohteita, vaikka joidenkin suvun sukuun kuuluvien juuret sinne vievätkin. Lähinnä katsoin uteliaisuuttani, mitä kyseiset luettelot sisältävät. Tai katsoin ja katsoin. Kävi sillä tavalla hyvä onni, että ensimmäinen klikkaamani todella avautui. Tarkempia laskelmia suorittamatta sanoisin, että yli puolessa on käyttörajoitus. Minun logiikallani ei avaudu, miksi se osassa on ja osassa ei. Vuodet (1900-luvun alkupuolta) eivät sitä ainakaan ratkaise. Veikkaankin pientä unohdusta arkistolaitoksen puolella. Korjaavat sellaisen varmaan pian. 

Mitä nyt noita avautuvia katselin, niin niissä näyttää olevan alussa aakkosellinen luettelo hautojen omistajista ja/tai haudatuista. Sen jälkeen seuraa hiukan tarkempia tietoja haudoista ja haudatuista. Sukututkija voisi siis hyvällä onnella löytää näistä luetteloista ennen sotia kuolleen sukulaisensa hautauspäivämäärän. Jos hautausmaista on säilynyt karttoja, voisi haudan ehkä paikallistaa tarkemmin. Sen löytäminen nykypäivän Viipurista ei kuitenkaan liene ihan yksinkertaista. 

Lähde: pixabay
 
Kiinnostaisi tietää, onko luetteloita säilynyt myös muissa seurakunnissa. Itse en muista aiemmin nähneeni, mutta seurakuntien hallussa olevia 1900-luvun arkistoja ei ole enää pitkään aikaan päässyt tutkimaan. Lieneekö luetteloita mikrofilmattukaan? Jos joku on sellaisia tavanunut, kuulisin mielelläni, missä seurakunnissa niitä on. 

Voimmekohan Suomessa joskus päästä sellaiseen tilanteeseen, että hautapaikan omistaminen ja/tai haudassa lepääminen yli 70 vuotta sitten olisi kaikille avointa tietoa? Ihan vain periaatteesta valitan. Olen aina saanut arkistolaitokselta käyttöluvan, kun olen sellaista anonut, eikä lähin maakunta-arkistokaan ole kaukana. 

1 kommentti:

  1. Hei! Kiitos havainnosta - käyttörajoitukset on nyt saatettu ajan tasalle eli poistettu tässä tapauksessa tarpeettomina.

    VastaaPoista