perjantai 11. marraskuuta 2016

Kalle Nikkilästä Kollaseen?

Näin olen päätellyt: Kalle Matinpoika Nikkilä Väkisestä on yliviivattu vuosien 1752 - 1758 rippikirjasta kotoaan. Kannattaa jo tässä kiinnittää hänelle merkittyyn syntymäaikaan huomiota. Todellisuudessa hän oli syntynyt 28.1.1734 Karkussa. Samoihin aikoihin Karkun Kollaseen ilmestyi Kalle. Kollasen merkinnät ovat kyllä epäselvät, mutta kirkon tilikirja auttaa kertomalla, että Knut Tuomaanpoika Kollanen kuoli 1757, samana vuonna kuin hänen nuorin lapsensa syntyi

32.1. vai jotain muuta? Lähde: Digitaaliarkisto

Knutin leski Maria Matintytär lienee avioitunut Kalle Matinpojan kanssa vuonna 1758. Ilmeisesti Karkusta ei ole säilynyt 1750-luvun lopun vihittyjen luetteloa. Seuraavassa rippikirjassa pariskunta näkyy paremmin ja siihen on merkitty myös lapsia kahdesta avioliitosta. Kallen tähän rippikirjaan merkitty syntymäaika on mielestäni avain sille, että hänen voi katsoa tulleen Nikkilästä. Jatkossa pappi on tyytynyt pelkkään syntymävuoteen. Perhe asui tämän jälkeen Kollasessa. Kalle kuoli 1784. Maria solmi kolmannen avioliiton ja eli vuoteen 1798.

Annetaanpa apuvälineelle kunnia. Ilman Hiskiä olisin tuskin löytänyt Kallea Kollasesta saatikka saanut selville, mistä Maria ja Knut sinne tulivat. Vampulastahan he olivat lähtöisin. Avioituneet 1752. He asuivat Marian kotona Kouvolla, kunnes 1756 muuttivat Karkkuun. Pitkään ei siis Knut ehtinyt olla Kollasessa isäntänä. 

Vanhojen rippikirjojen merkinnät ovat usein niin puutteellisia, että on kysyttävä itseltään, milloin johtopäätökset menevät liian epävarmoiksi. Riittääkö tässä Kallen erikoinen syntymäaikamerkintä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti